Tunnista vahvuutesi ja lahjasi joukkueurheilijana. Meillä kaikilla on omat upeat persoonapiirteemme ja ne näkyvät ainutlaatuisena yhdistelmänä tiimeissä ja joukkueissa.

team Fintastic Kuva Ville Levijärvi

Seuraavassa on kuvattu yhdeksän erilaista joukkueurheilijaa – mieti mikä niistä kuvaa sinua parhaiten ja valitse aluksi vaikka kaksi, joita tarkastelet lähemmin. Tyylit perustuvat enneagrammi-malliin. Sitä käytetään laajasti mm tiimien ja johtajatyylien kuvaamisessa.

 

 


       

TYYLI 1
PERFEKTIONISTI

”Olen vastuuntuntoinen ja järjestelmällinen. Haluan kehittää ja kehittyä. Laatu - yksityiskohtiin asti - ja oikein tekeminen ovat minulle tärkeitä asioita. Huomaan automaattisesti, mikä ei mene tai ole oikein. Vaadin itseltäni täydellisyyttä ja samaan aikaan kuitenkin näen itsessäni ja tekemisessäni aina kehitettävää. Jos toiset käyttäytyvät epäoikeudenmukaisesti tai vastuuttomasti, ärsyynnyn, mutta koitan olla näyttämättä ärsyyntymistäni. He taitavat sen kuitenkin aistia, vaikka olenkin mielestäni oikealla tavalla pidättyväinen. 

Motivoidun oikein tekemisestä ja itseni ja muiden parantamisesta. Joukkueurheilijana teen kaiken säntillisesti ja huolehdin tavaroistani ja aikatauluista aina. Pidän selkeistä säännöistä. Toivon, että kaikki muutkin tekisivät kaiken oikein ja sovitulla tavalla. Keskityn omaan ja muidenkin tekemiseen ja oikein olemiseen niin paljon, että joskus muut kokevat minut arvostelevana, vaikka tarkoitan hyvää. Olisi täydellistä, jos kaikki noudattaisivat yhteisiä pelisääntöjä ja toimisivat järkevästi. ”

 + Ahkera, Tarkka

 – Tuomitseva (tietää itse, mikä on oikein) , Vaativa / joustamaton  

 "Onko minulla sisäinen tarkastaja-ääni päässäni, omana kanssakulkijanani? Sellainen ääni, joka vaatii täydellisyyttä jatkuvasti? "

TYYLI 2
AUTTAJA

”Olen lämminsydäminen ja auttavainen. Minulle on tärkeää, että ihmiset ympärilläni voivat hyvin. Olen ylpeä siitä, että minua tarvitaan ja osaan auttaa muita. Osaan lukea toisten tarpeita ja tunteita. Unohdan kuitenkin helposti omat tarpeeni. En halua olla itsekäs ja haluan olla pidetty. Autan jopa silloin, kun olen itse väsynyt ja toivoisin, että minun anteliaisuuteni ja auttavaisuuteni huomattaisiin. Viihdyn porukassa, en niinkään yksin. 

Motivoidun toisten auttamisesta ja hyvistä ihmissuhteista. Joukkueurheilijana kuuntelen, kannustan ja kehun toisia. Varmistan, että kaikki tulevat kuulluksi ja kysyn paljon kysymyksiä toisilta. Joukkuetoverini kertovatkin minulle asioitaan ja autan heitä parhaani mukaan. Minulle joukkueen yhteishenki ja hyvinvointi ovat tärkeitä asioita. En sano ikäviä asioita suoraan, vaan ”sokerikuorrutan” asiat, joista toiselle voi tulla paha mieli. En myöskään tee aina kaikkia asioita tai tehtäviä, mistä olemme sopineet, jos esimerkiksi jokin tärkeä ihmissuhdeasia (toisen auttaminen) tuleekin tärkeämmäksi. Olisi ihanaa, jos kaikki olisivat ystävällisiä toisilleen ja saisimme yhdessä tiiminä ihania kokemuksia. ”  

 + Huolehtiva, Ottaa toiset huomioon
 – Ylimukautuva , Epäsuora  

"Tiedänkö taianomaisesti, jotenkin intuitiivisesti sen, mitä toiset tarvitsevat ja mitä he tuntevat? Onko minun vaikea sanoittaa sitä, mitä itse oikeasti tarvitsen ja haluan, jopa itsellenikin? "

TYYLI 3
MENESTYJÄ

”Olen tehokas ja tavoitteellinen. Olen hyvin kunnianhimoinen. Haluan onnistua ja olla paras. Uskon, että ihmisten saavutukset pitkälti määrittävät ihmisen. Olen nopea ja toimelias. Minulle tehtävät ja toimiminen ovat ensisijaisia, tunteisiin ei jää aikaa eikä tilaa. Turhaudun, jos toiset eivät etene ja vievät aikaani.  

Motivoidun saavutuksista. Joukkueurheilijana haluan, että tiimini menestyy. Haluan korkeat tavoitteet joukkueelleni. Olen ahkera ja energinen ja teen paljon töitä. Saan hyvässä mielentilassa muutkin nostamaan tasoaan. Huonona päivänä ärsyynnyn, kun muut eivät ole niin nopeita ja osaavia ja saatan näpäyttää ikävästi. Tyypillisesti osaan sopeuttaa toimintaani eri tilanteisiin ja säädän vuorovaikutustani eri ihmisten kanssa, jotta tavoitteet saavutetaan. Olisipa huippua, jos aina harjoittelisimme tehokkaasti, edustaisimme tyylikkäästi ja toisimme kultaa kotiin. ” 

 + Tehokas, Tuloskeskeinen

 – Kärsimätön , Liian kilpailuhenkinen  

"Haenko loppujen lopuksi tekemisilläni, suorituksillani ja tuloksillani hyväksyntää? Sitä, että toiset arvostavat ja kunnioittavat minua? " 

TYYLI 4
TAITEILIJA

”Olen aito ja luova. Minulla on tunneherkkyyttä ja olen intensiivinen. Minulla on vahva yhteys omiin tunteisiini ja aistin herkästi ilmapiirin. Minulla on rikas mielikuvitus. Minulle merkitys ja aitous ovat tärkeitä asioita. Tavalliset arjen rutiinit ja merkityksettömät tehtävät saavat minut turhautumaan. Haluan tulla ymmärretyksi ja luoda syviä ihmissuhteita. Jaan kokemuksiani ja tunteitani rehellisen avoimesti sellaisten kanssa, joiden kanssa koen vahvan yhteyden. Vien keskusteluja kohti merkitystä ja oivalluksia. Aistin helposti sen, mitä puuttuu ja saatan surra pitkäänkin menetystä tai sivuutetuksi tulemisen kokemusta. 

Motivoidun ainutlaatuisuudesta ja yksilöllisyydestä. Joukkueurheilijana olen empaattinen ja parhaimmillani pystyn löytämään kauneutta jokaisesta ihmisestä. Toisaalta huomioni usein on siellä, mikä minulta tai meiltä puuttuu, mitä toisilla joukkueilla tai luistelijoilla on enemmän. Joukkueemme merkitys ja erityisyys ovat minulle tärkeitä. Nautin luovista ja ilmeikkäistä ohjelmista. Keksin luovia ratkaisuja harjoitteluun tai ohjelmiin. Ymmärretyksi tuleminen on minulle hyvin tärkeää. Olen herkkä kommenteille, jotka vähänkään vihjaavat, että minussa on jotain negatiivista. Saatan ottaa kritiikin hyvin henkilökohtaisesti. Haluan rakentaa aitoja ja syviä yhteyksiä joukkuelaisiimme, vaikka erityisesti tiimin muodostumisvaiheessa saatan jättäytyä hieman syrjään ja keskittyä enemmän itseeni. Osaan ilmaista tunteitani ja auttaa toisia tekemään samoin. Olisi upeaa, jos kaikki löytäisivät oman sisäisen potentiaalinsa ja voisivat antaa parastaan arvokkaina yksilöinä.” 

 + Luova, Ilmaisukykyinen

 – Ennalta-arvaamaton, Oikukas   

Kun tunnen jotain voimakkaasti, pidänkö kiinni tunnetilastani ja tunteistani pidemmän aikaa ja toistanko ajatuksiani ja tuntemuksiani yhä uudelleen sisälläni? 

TYYLI 5
TIETEILIJÄ

”Olen tiedonhaluinen ja tarkkaileva. Hahmotan monimutkaisia asioita. Pohdin paljon asioita ja haluan ymmärtää. Olen itsenäinen. Arvostan omaa aikaani ja energiaani. Viihdyn yksin ja vetäydyn aika ajoin itsekseni pohtimaan kokemuksiani. Pidän siitä, että omaa ja muiden yksityisyyttä arvostetaan. En mielelläni jaa henkilökohtaista tietoa itsestäni ja elämästäni muille. Kerään tietoa. Haluan olla varautunut ja varmistaa, että tiedän, mikä kulloinkin on järkevää. Olen objektiivinen ja puolueeton, enkä näytä tunteitani. 

Motivoidun syvästä ymmärryksestä ja riippumattomuudesta. Joukkueurheilijana haluan, että meillä on selkeät pelisäännöt ja jokainen osaa ja tietää, mitä tekee. En halua hössötystä tai tunteenpurkauksia, vaan haluan, että keskitymme järjestäytyneeseen tekemiseen. Joukkueen muotoutumisvaiheessa olen hieman vetäytyvä. Myöhemmässä vaiheessa olen jo rennompi ja rohkeampi, vaikka edelleen arvostan itsenäisyyttäni ja yksityisyyttäni. Olisi hyvä, jos meillä kaikilla olisi hyvä valmistautuminen, tietotaso ja itsenäinen tapa toimia yhdessä. ” 

 + Puolueeton, Looginen

 – Välinpitämätön / kylmä, Etäisen oloinen   

Kun tilanne muodostuu kiihkeäksi tai tunteikkaaksi, pystynkö helposti irtautumaan tilanteesta tunnemielessä ja palaamaan asiaan myöhemmin, sitten kun olen siihen itsekseni valmis? 

TYYLI 6
VARMISTAJA

”Olen varovainen ja omistautuva. Arvostan turvallisuutta ja joukkoon kuulumista. Tiedostan riskit ja näen uhat. Epäilen, pelkään ja varaudun. Mielessäni minulla on paljon kysymyksiä ja usein kyseenalaistan asioita. Käyn usein läpi erilaisia huolia ja pelontunteita. Haen ratkaisuja haasteisiin käytännöllisellä tavalla. Sitoudun suunnitelmiin ja tekemiseen. Olen velvollisuudentuntoinen, ahkera ja luotettava. Luottamus ja uskollisuus ovat minulle tärkeitä asioita. En toivu helposti tilanteista, missä luottamukseni petetään. Suojelen heikompia. 

Motivoidun turvallisuudesta ja ryhmään kuulumisesta. Joukkueurheilijana nautin ryhmässä työskentelystä ja yhdessä tekemisestä. Kukoistan terveessä ja lämminhenkisessä tiimiympäristössä. Sitoudun joukkueeseen ja vahvalla keskinäisellä sitoutumisella ja luottamuksella on keskeinen rooli minulle. Saatan epäillä toisten aikeita ja tunnistan kaikenlaiset ”vilunkipelit”. Epäilykseni haihtuu, kun tunnen, että ihmiset kertovat koko totuuden. Huomaan ongelmat ja ehdotan ratkaisuja. Saatan kyseenalaistaa liian helppoja tai yksinkertaisia ratkaisuja. Tappiot otan henkilökohtaisesti ja suuntaan huomioni usein huonoihin tulevaisuudennäkymiin. Selkeät ohjeet ja toimintamallit ovat minulle tärkeitä. Olisi tärkeää, että jokainen toimisi luotettavasti ja ottaisi vastuun omasta tekemisestään sekä roolistaan joukkueessa.” 

 + Uskollinen, Vastuuta kantava 

 – Ylisuojeleva, Epäilevä   

Olenko usein huolissani ja varaudun ongelmiin, jotta kaikki menisi hyvin ja kaikki olisivat turvassa? 

TYYLI 7
INNOSTAJA

”Olen iloinen ja energinen. Minulla on vikkelä mieli. Ehdin lyhyessäkin ajassa miettiä monia erilaisia – mielellään mukavia - asioita. Osaan yhdistää nopeasti monia asioita. Mielelläni pidän auki useita eri vaihtoehtoja, sillä en pidä rajoista ja rajoittamisesta. Vapaus ja positiivisuus ovat minulle tärkeitä asioita. Olen optimistinen ja arvioin esimerkiksi aikataulut monesti pieleen. Luulen ehtiväni joka paikkaan ja tekemään kaikki asiat ajoissa. Huomaan kuitenkin myöhästeleväni aika usein.  

Motivoidun kaikista mahdollisuuksista ja erilaisista kokemuksista. Joukkueurheilijana tuon iloa ja energiaa mukanani harjoituksiin. Keksin uusia ideoita esimerkiksi ohjelmaan ja innostun monenlaisesta. Pidän monipuolisesta harjoittelusta, en niinkään tykkää rutiineista tai tarkasti rajatuista omista oheisharjoitteista. En pidä riidoista, vaan koitan nopeasti keksiä ratkaisuja ja huumorilla luoda tilanteita, missä kaikki olisivat taas iloisia.  Kehittävän palautteenkin haluaisin saada hyvän palautteen kyljessä. Olisi kivaa, jos meillä aina olisi iloa ja mukavaa menoa yhdessä. ”

 + Kekseliäs, Iloinen

 – Liiankin vauhdikas joskus , Välttää negatiivisuutta  

Etsinkö jatkuvasti uusia ideoita, uudenlaisia lähestymiskulmia, tapahtumia, mahdollisuuksia, ystäviä, jotta elämä olisi mielenkiintoista ja tapahtumarikasta? 

TYYLI 8
VAIKUTTAJA

”Olen vahva ja reilu. Tiedän, mitä haluan ja edistän sitä suurella energialla. Oikeudenmukaisuus ja rehellisyys ovat tärkeitä arvojani. Pidän siitä, jos toiset ovat suoria ja vahvoja. Olen sitä itsekin. Jos jotain toista kohdellaan epäreilusti tai vääryydellä, sisälläni kuohahtaa ja näytän sen. Menen väliin ja suojelen. Joskus tartun asioihin liian nopeasti ja teen liian paljon tai liian kauan. Minulla on paljon energiaa käytössäni.  

Motivoidun isoista haasteista ja siitä, että kannamme yhdessä vastuuta. Joukkueurheilijana teen, mitä on sovittu ja aika voimakkaasti odotan kaikkien muidenkin tekevän niin. Olen tavoitteellinen ja hahmotan nopeasti ison kuvan. Kerron mielipiteeni ja haastan muita tarvittaessa. Jos tilanteessa kukaan ei ota johtajuutta, minä teen sen. Olen reilu ja luotettava joukkuekaveri. Suojelen joukkuettani ja sen jäseniä leijonan lailla, varsinkin, jos jäsenet itsekin kantavat vastuuta. Olisi mahtavaa, jos kaikki tekisivät, mitä lupaavat ja sanoisivat suoraan, jos jokin asia harmittaa tai vaivaa.” 

 + Suora, Oikeudenmukainen

 – Liiallinen / ylenmääräinen, Vaativa   

Olenko vahvan ja varman oloinen, jopa niin, että joskus suoruuteni ja voimani ovat liiallisia ja saatan satuttaa toista ihmistä tahtomattani tai ajaa toisen mielipiteen yli huomaamattani? 

TYYLI 9
RAUHANVAALIJA

”Olen ystävällinen ja rauhallinen. Ymmärrän kaikkia ihmisiä ja heidän mielipiteitään ja osaan sovitella erimielisyyksiä taitavasti. En kuitenkaan pidä riitatilanteista, vaan haluaisin, että kaikki toimisivat hyvässä sovussa. En tyypillisesti kerro omia mielipiteitäni muille ja ala ohjata, mitä meidän pitäisi tehdä. Joskus unohdun tekemään jotain ihan muuta asiaa, kuin sitä, mikä olisi pitänyt saada tehtyä.  

Motivoidun yhteenkuuluvuudesta ja harmoniasta. Joukkueurheilijana luon mukavan ja rauhallisen ilmapiirini olemuksellani. Haluaisin, että meillä olisi mukavaa ja toimisimme ilman minkäänlaisia riitoja. Koska olen rauhallinen ja kuuntelen toisia, kerään luontaisesti tietoa ja ymmärrystä joukkueen fiiliksistä ja siitä, mitä kukakin toivoo ja haluaa. Tyypillisesti olen rauhallinen enkä tuo omia ajatuksiani ja tarpeitani voimakkaasti esiin, vaan mukaudun joukkueen päätöksiin hiljaa. Olisi mukavaa, jos minulta erikseen kysyttäisiin, mitä minä haluaisin. ”

 + Ymmärtäväinen, Ystävällinen

 – Ei tuo esiin mielipiteitään , Lykkää epämiellyttäviä asioita   

Solahdanko rauhallisena ja ystävällisenä luontevasti joukkoon? Ymmärränkö muita helposti ja vievätkö erimielisyydet energiaani ja stressaannunko riidoista? 

Lisätietoja valmennuksesta ja eri persoonatyyleistä: valmentajat@energiavalmennus.fi

Energiavalmennus sponsoroi ja tekee yhteistyötä Team Fintasticin kanssa.
Podcastisssamme valmentaja Milja Sarkkisen ajatuksia tiimienergian johtamisesta:

SPOTIFY: https://open.spotify.com/show/1qUHJShkIxgtx3FhbfhNKn 

SOUNDCLOUD: https://soundcloud.com/energycoaching 

APPLE PODCAST: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/leading-energy-podcast/id1535788691?l=fi 

——-

Lähteitä enneagrammiin:

www.enneagraminbusiness.com

www.integrative9.com

Luistelukuva: Team Fintastic, Valokuvaaja Ville Levijärvi 2020.

 

 

 

 

 

Heli Backman

heli@energiavalmennus.fi
Puh 040 – 5373 752

Nina Karlsson

nina@energiavalmennus.fi
Puh 050 – 5438 298

Vierailu sekä postiosoite: Mikonkatu 9, 00100 Helsinki

Y-tunnus: 2866200-6

© Energy Coaching 2021




 Clarity Focus Energy® ja Selkeys Fokus Energia® ovat Energiavalmennus Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä.